Etusivu
Ota yhteyttä
Esiintymiset
Kuoron tapahtumia
Osta levy
Extranet

Etusivu


Helsingin Naispoliisilaulajat ry on maamme vanhin naispoliisikuoro. HNPL:n jäsenet toimivat pääsääntöisesti poliisihallinnossa vaihtelevissa työtehtävissä Helsingissä, Vantaalla, Poliisihallituksessa ja Keskusrikospoliisissa. Kuorossa on noin 17 aktiivista jäsentä.

Laulamme pääosin kolmiäänisesti ja ohjelmistomme on laaja ulottuen kirkkomusiikista kansanlauluihin ja kevyeen musiikkiin. Perinteisten joulu- ja kevätkonserttien lisäksi teemme pyydettäessä myös muita keikkoja. Kynnys meillä on melko matalalla ja katto korkealla. Suhtaudumme kuitenkin laulamiseen kunnianhimoisesti ja itseämme koko ajan kehittäen hauskuutta unohtamatta.

Helsingin Naispoliisilaulajat vietti vuosi sitten 10-vuotisjuhlaansa. Olemme kovasti kehittyneet tämän kymmenen vuoden aikana ja varsinkin vuonna 2011 ohjelmassa on ollut todella mukavia ja erilaisia haasteita. Huhtikuussa ja joulukuussa saimme olla mukana usean kuoron yhteisessä produktiossa - esitimme Mozartin Requiemin Kallion kirkossa. Elokuussa olimme mukana nauhoittamassa joulukuussa esitettävää runoraatia, jossa kuorot lausuvat runoja. Kuorojen kierroksella Tuomiokirkon rapuilla ja Helsingin kapakoissa on aina yhtä upeaa laulaa.

Olemme myös tehneet ensimmäisen levytyksen, joka julkaistiin onnittelukortin muodossa joulukuussa 2011. Suunnitteilla on esiintymismatka Saksaan ensi vuoden aikana sekä osallistuminen Poliisin laulupäiville Kuopiossa toukokuussa.



Kuoron taiteellisena johtajana toimii musiikinmaisteri Airi Lahtinen. Airi Lahtinen on työskennellyt Helsingin Naispoliisilaulajien kanssa vuodesta 2007 vaihtelevin ajanjaksoin. Hän johtaa helsinkiläisiä kuoroja ja toimii kirkkomuusikkona keikkaluonteisesti. Kuoronjohto-oppia hän on saanut Seppo Murrolta, Timo Nuoranteelta, Matti Hyökiltä ja Roland Börgeriltä opiskellessaan kirkkomuusikoksi Helsingissä ja Leipzigissa vuosina 2005-2011. Tällä hetkellä käynnissä ovat opinnot Sibelius-Akatemiassa kuoronjohtoluokalla.